Music Finland
Meira Pappi | Project Manager
+358 20 730 2230 | +358 50 362 3202
meira@musex.fi
Euroopan tärkein live-alan tapahtuma Eurosonic on valinnut Suomen ensi vuoden kumppanuusmaaksi. Maakumppanuuden myötä Eurosonicin ohjelmaan valitaan toistakymmentä suomalaista esiintyjää. Suomi myös järjestää tapahtuman avajaiset sekä osallistuu näkyvästi ammattilaisille suunnattuun seminaariohjelmaan.
”Ajoitus on loistava, sillä kansainvälistä mielenkiintoa herättävien suomalaisartistien joukko on tällä hetkellä kirjavampi ja suurempi kuin koskaan aiemmin”, Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen toteaa.
Eurosonicin kautta maailmalle
Eurosonic toimii Euroopan yleisradioiden liiton EBU:n sekä kansainvälisten live-alan organisaatioiden kohtauspaikkana, joten sekä keskeinen media että suurten eurooppalaisten festivaalien promoottorit ovat tapahtumassa paikalla.
”Live-alan toimijalle Eurosonic on unelmien täyttymys. Siellä on paljon promoottoreita ja agentteja sekä tietysti paljon uusia bändejä”, kymmenisen kertaa Eurosonicissa vieraillut pitkän linjan promoottori ja musiikkivaikuttaja Juhani Merimaa sanoo.
Myös Eurosonicista Roskildeen kiinnitetyn Von Hertzen Brothersin Mikko von Hertzen pitää tapahtumaa erinomaisena mahdollisuutena näyttäytyä festivaaliostajille: ”Tapahtuman erityislaatuisuuden vuoksi yhdellä esiintymisellä on mahdollista tavoittaa suuri määrä promoottoreita ympäri Eurooppaa.” Molemmat muistuttavat kuitenkin, että showcase-keikkaa varten kannattaa valmistautua huolellisesti. ”On tärkeää tehdä kotiläksyt etukäteen ja triplavarmistaa, että kaikki keskeiset tyypit ovat paikalla. Ja kaikki on laitettava peliin heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen”, Merimaa ohjeistaa.
Artistihaku on alkanut
Artistihaku 9.-12.1.2013 Alankomaiden Groningenissa järjestettävään tapahtumaan on nyt alkanut. Maakumppanuusvuoden vuoksi myös jo aiemmin tapahtumassa esiintyneet artistit voivat hakea showcase-paikkaa. Hakeminen tapahtuu joko Sonicbidsin kautta tai suoraan Eurosonicin nettisivuilla. Hakemuksia otetaan vastaan 1.9.2012 asti. Tarkemmat ohjeet löytyvät täältä.
Maakumppanuustuotannon toteuttaa Music Finland yhteistyössä YleX:n, Suomen Benelux-instituutin ja Suomen Haagin suurlähetystön kanssa.
Music Export Finland yhdistyy Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimicin kanssa Music Finland ry:ksi vuonna 2012. Uuden yhdistyksen tehtävänä on laaja-alaisesti edistää suomalaisen musiikin tunnettuutta ja vientiä sekä suomalaisen elävän musiikin, tallenteiden ja nuottien saatavuutta ja käyttöä Suomessa ja ulkomailla.