MOI! Sounds From Suomi

Music Export Finlandin suomalaisen musiikkiviennin kärkihanke kohdistuu vuosina 2010-2011 Pohjoismaihin. Kärkihankkeen tavoitteena on lisätä suomalaisten musiikkialan toimijoiden verkostoitumista Pohjoismaissa, edistää suomalaisen musiikin näkymistä pohjoismaisissa medioissa ja suomalaisten artistien kiertuetoimintaa Pohjoismaissa sekä tukea Pohjoismaihin suuntautuvien vientistrategioiden syntymistä sekä niihin liittyen artisti- ja yrityskohtaisten vientihankkeiden toteuttamista.

Tavoitteiden täyttämiseksi kärkihanke jakaantuu kolmeen ohjelmaan, joita ovat Verkostot & Promootio, Live sekä Vientistrategiat. Näiden ohjelmien alta löydät mm. työ- ja elinkeinoministeriön Music Export Finlandin kautta jaettavaksi myöntämät Pohjoismaisen kärkihankkeen vientituet, joita ovat Pohjoismainen startti, Pohjoismainen kiertuetuki sekä Pohjoismainen vientistrategia. Tarkemmat tiedot ohjelmista löydät alta. Voit myös ladata MOI! Sounds from Suomi -esitteen tästä.

Kärkihankkeen projektipäällikkönä toimii Jannika Joutsenniemi, joka työskentelee riippumattoman ohjausryhmän alaisuudessa. Ohjausryhmässä on mukana musiikkialan levy-yhtiö-, live-, kustannus-, manageri-, artisti- ja tekijäsektorin edustajia sekä Music Export Finlandin edustaja.

Tutustu Sounds from Suomi -hankkeen tekemään tutkimukseen Tanskan musiikkimarkkinoista. Lataa dokumetti tästä.


Seuraa MOI! Sounds from Suomi –uutisia Facebookissa osoitteessa facebook.com/soundsfromsuomi!


Vientistrategiat

Kaikki oikeudet pidätetään.

Ohjelmassa aktivoidaan suomalaisia musiikkialan toimijoita investoimaan Pohjoismaihin tukemalla suomalaisen musiikin vientistrategioiden syntymistä ja toteutumista. Tavoitteena on myös kasvattaa suomalaisten musiikkialan toimijoiden vientiosaamista pohjoismaisilla markkinoilla.

Palvelut

  • Tarjota yritys- tai artistikohtaista vientitukea Pohjoismainen vientistrategia -kumppanuusohjelmasta
  • Tarjota markkinatietoa sekä keskeisiä kontakteja toimivien sekä tuloksellisten strategioiden syntymiseksi
  • Tukea vientistrategioiden toteutumista läheisellä yhteistyöllä vientitiimien kanssa.

POHJOISMAINEN VIENTISTRATEGIA -kumppanuusohjelma

Pohjoismainen vientistrategia –kumppanuusohjelma tarjoaa suomalaisille musiikkialan yrityksille vientitukea systemaattisen, pohjoismaisen vientistrategian tekemiseen ja vientistrategian toteuttamiseen. Hanke voi olla yritys-, artisti-, tekijä- tai tuotekohtainen.

Yleiset hakuehdot

  • Hakijan tulee olla yritys/yhdistys/säätiö/toiminimi, joka on rekisteröity Suomeen.
  • Hakijan vientituotteen on oltava suomalainen (avainlipun kriteerit).
  • Hakijan on oltava koko hankkeen ajan (hakemushetkellä, vientitoimenpiteiden aikana sekä raportointihetkellä) yritysrekisterissä ja ennakkoperintärekisterissä, eikä yrityksellä saa olla verovelkaa.
  • Hakija sitoutuu antamaan itsestään ja vientihankkeestaan oikeat tiedot. Kukin osallistuva yritys vastaa viime kädessä itse siitä, että avustuskelpoisuuden edellytykset sen osalta täyttyvät (valtionavustuslaki 688/2001, 10§). Mikäli hakijalle myönnetään vientitukea, tämä sitoutuu raportoimaan hankkeen toteutumisesta ja tuloksista ohjeistetulla tavalla määräaikaan mennessä sekä keräämään raportointia varten tarvittavat aineistot hankkeen aikana. Tiliselvitys tulee tehdä laskulla hankekohtaisesti viimeistään 45 kalenteripäivää hankkeen päättymisen jälkeen. Music Export Finlandilla on oikeus tarkistaa tuensaajan kirjanpito tarpeellisessa laajuudessa, mikäli hakemuksessa annettujen tietojen todenperäisyyttä on syytä epäillä. Mikäli väärinkäytöksiä havaitaan, tarkistuksesta aiheutuneet kustannukset tullaan laskuttamaan tuensaajalta. Mikäli hakijalle on myönnetty vientitukea tietojen pohjalta, jotka osoittautuvat virheellisiksi, voidaan myönnetty tuki peruuttaa/periä takaisin osittain tai kokonaan.
  • Omarahoitusosuus tulee pienillä yrityksillä olla vähintään 35 %, keskisuurilla yrityksillä 50 % ja suurilla yrityksillä 75 %.
  • Kumppanuusohjelmarahoituksen edellytyksenä on, että kärkihanke näkyy kaikessa tukea saaneen vientihankkeen markkinointiviestinnässä.
  • Tuensaaja osallistuu vähintään yhteen kärkihankkeen tapahtumista/valmennuksista.
  • Tuensaaja osallistuu one-on-one tapaamiseen kärkihankkeen projektipäällikön kanssa.

Pohjoismaisen vientistrategian hakuehdot lisäksi

  • Pohjoismainen vientistrategia –hakemusten rahoitushakemusta koskevat toimenpiteet ovat toteutuneet tai tulevat toteutumaan 1.8.2011-31.12.2011 välisenä aikana. Huom! Rahoituksen tulee olla myönnetty, kun hankkeen kuluja alkaa syntymään.

Päätöskriteerit

  • Strategian merkitys yrityksen kansainvälistymiselle.
  • Hakijan toiminnan ammattimaisuus
  • Työskentelyn pitkäjänteisyys sekä kohdemarkkinalla että hankkeen tuotteeseen liittyen
  • Suunnitelman toteuttamiskelpoisuus
  • Kohdemarkkinan asiantuntemuksen käyttö
  • Yhteistyökumppaneiden laatu
  • Markkinatutkimus ja kysyntä kohdemarkkinalla
  • Hankkeen toteuttamiskelpoisuus
  • Hankkeen tavoitteet ja mittarit

Hakeminen

Pohjoismainen vientistrategia –kumppanuusohjelman vientitukien hakuaika on 10.6.-31.8.2011.

Haku tapahtuu sähköistä lomaketta käyttäen. Hakemuksen liitteenä tulee toimittaa vientihankkeesi budjetti. Budjetin pohjana tulee käyttää Pohjoismaisen promootiostartin omaa budjettipohjaa (excel-dokumentti). Kaikki budjetissa mainitut, tuetut kulut tulee olla hakijayrityksen tmv. ulkopuolisia kuluja, päivärahoja lukuunottamatta.

Voit halutessasi lähettää hakemuksesi liitteenä myös vientihankkeesi kokonaissuunnitelman. Huomioithan kuitenkin, että hakulomakkeen pakolliset kohdat tulee olla täytettyjä asianmukaisesti - ne toimivat pääsääntöisenä hankkeen arvioinnin kohteena. Liitteet lisätään hakulomakkeen täytön yhteydessä.

Yksi hakija voi hakea tukea useammasta kumppanuusohjelmista, ei kuitenkaan samoille vientihankkeen toimenpiteille. Jokaisesta kumppanuusohjelmasta tulee täyttää oma hakemuslomake sekä tämän kumppanuusohjelman budjettipohja.

Music Export Finland edellyttää, että hakija sitoutuu noudattamaan hakemisen yhteydessä annettuja ohjeita ja toimimaan esittämänsä suunnitelman mukaan.

Hakemus tulee toimittaa sähköisesti hakuaikaan mennessä. Käsiteltäväksi ei oteta faksilla, sähköpostilla tai postitse lähetettyjä eikä myöskään myöhästyneitä hakemuksia

Siirry hakulomakkeeseen.

Lataa Pohjoismaisen vientistrategian budjettipohja.

Lataa hakulomakkeen täyttöohje tästä.

MOI! Pohjoismainen vientistrategia –kumppanuusohjelmaan ensimmäisellä hakukierroksella valitut yritykset

  • Aito Records Oy
  • Blosari Kustannus Edition Ay
  • B Publishing Oy
  • Elements Music Oy
  • Fullsteam Records Oy
  • GAEA Oy
  • Hype Productions Oy
  • Ihode Management Oy
  • Live Nation Finland Oy
  • Pore Oy
  • SecuryCast Oy

Live

Kaikki oikeudet pidätetään.

Ohjelman tavoitteena on lisätä suomalaisten artistien kiertueita Pohjoismaissa sekä edistää suomalaisten artistien kiinnityksiä pohjoismaisille festivaaleille ja konsertteihin.

Palvelut

  • Tarjota vientitukea Pohjoismainen kiertuetuki -kumppanuusohjelmasta
  • Saattaa yhteen paikallisia promoottoripartnereita ja suomalaisia artistien edustajia
  • Tukea kiertueilla olevien artistien näkyvyyttä pohjoismaisessa mediassa

POHJOISMAINEN KIERTUETUKI -kumppanuusohjelma

Pohjoismainen kiertuetuki -kumppanuusohjelma tarjoaa vientitukea suomalaisten artistien Pohjoismaisille kiertueille, jotka suuntautuvat 1-4 Pohjoismaahan (ei Suomi). Pohjoismainen kiertuetuki on strateginen työkalu ja investointi artistin kilpailukyvyn parantamiseksi kohdemarkkinoilla. Kiertue rakennetaan ja toteutetaan yhteistyössä paikallisten kumppaneiden kanssa.

Pohjoismainen kiertuetuki –ohjelmaan osallistuvat artistit voivat hakea rahoitusta Pohjoismainen promootistartti –rahoituksesta kiertueen markkinointiviestinnän tekemiseksi. Hakemus tulee kuitenkin tehdä aina erikseen toisen ohjelman ohjeiden mukaisesti, eikä jomman kumman rahoituksen hakeminen takaa toisen rahoituksen saamista.

Yleiset hakuehdot

  • Hakijan tulee olla yritys/yhdistys/säätiö/toiminimi, joka on rekisteröity Suomeen.
  • Hakijan vientituotteen on oltava suomalainen (avainlipun kriteerit).
  • Hakijan on oltava koko hankkeen ajan (hakemushetkellä, vientitoimenpiteiden aikana sekä raportointihetkellä) yritysrekisterissä ja ennakkoperintärekisterissä, eikä yrityksellä saa olla verovelkaa.
  • Hakija sitoutuu antamaan itsestään ja vientihankkeestaan oikeat tiedot. Kukin osallistuva yritys vastaa viime kädessä itse siitä, että avustuskelpoisuuden edellytykset sen osalta täyttyvät (valtionavustuslaki 688/2001, 10§). Mikäli hakijalle myönnetään vientitukea, tämä sitoutuu raportoimaan hankkeen toteutumisesta ja tuloksista ohjeistetulla tavalla määräaikaan mennessä sekä keräämään raportointia varten tarvittavat aineistot hankkeen aikana. Tiliselvitys tulee tehdä laskulla hankekohtaisesti viimeistään 45 kalenteripäivää hankkeen päättymisen jälkeen. Music Export Finlandilla on oikeus tarkistaa tuensaajan kirjanpito tarpeellisessa laajuudessa, mikäli hakemuksessa annettujen tietojen todenperäisyyttä on syytä epäillä. Mikäli väärinkäytöksiä havaitaan, tarkistuksesta aiheutuneet kustannukset tullaan laskuttamaan tuensaajalta. Mikäli hakijalle on myönnetty vientitukea tietojen pohjalta, jotka osoittautuvat virheellisiksi, voidaan myönnetty tuki peruuttaa/periä takaisin osittain tai kokonaan.
  • Omarahoitusosuus tulee pienillä yrityksillä olla vähintään 35 %, keskisuurilla yrityksillä 50 % ja suurilla yrityksillä 75 %.
  • Kumppanuusohjelmarahoituksen edellytyksenä on, että kärkihanke näkyy kaikessa tukea saaneen vientihankkeen markkinointiviestinnässä.
  • Tuensaaja osallistuu vähintään yhteen kärkihankkeen tapahtumista/valmennuksista.
  • Tuensaaja osallistuu one-on-one tapaamiseen kärkihankkeen projektipäällikön kanssa.

Pohjoismaisen kiertuetuen hakuehdot lisäksi

  • Kiertue on vähintään neljän esiintymisen sarja Suomen ulkopuolella. Sarjan ei tarvitse olla yhtäjaksoinen, mutta kaikki esiintymiset tulee voida lukea samaan kiertueeseen kuuluvaksi. Kiertue voi olla osa laajempaa kiertuekokonaisuutta ja rahoituspäätöstä arvioidessa huomioidaan vain Pohjoismaihin kohdistuva kiertuesuunnitelma ja –budjetti.
  • Kiertueen tulee olla sidoksissa olemassa olevaan tai lähitulevaisuudessa tapahtuvaan julkaisuun tai muuhun selkeään promootiokokonaisuuteen kohdemarkkinoilla.
  • Kiertue on toteutunut tai tulee toteutumaan 1.1.2011 -31.12.2011 välisenä aikana. Huom! Rahoituksen tulee olla myönnetty, kun hankkeen kuluja alkaa syntymään.

Päätöskriteerit

  • Kiertueen merkitys artistin uran kannalta
  • Artistin merkitys hakijan kansainvälistymiselle
  • Kiertueen merkitys yrityksen kansainvälistymisstrategialle
  • Hakijan toiminnan ammattimaisuus
  • Kohdemarkkinan asiantuntemuksen käyttö
  • Yhteistyökumppaneiden laatu
  • Markkinatutkimus ja kysyntä kohdemarkkinalla
  • Suunnitellun kiertueen toteuttamiskelpoisuus
  • Suunnitellun kiertueen tavoitteet ja mittarit

Haku

Pohjoismainen kiertuetuki -kumppanuusohjelman vientitukien hakuaika on 10.3.2011 - 31.10.2011. Huom! Rahoitusta myönnetään hakuajan puittessa niin kauan kuin kumppanuusohjelmassa rahoitusta riittää. Rahoituspäätökset tehdään kerran kuukaudessa; esim. huhtikuussa jätetyt hakemukset käsitellään toukokuussa.

Haku tapahtuu sähköistä lomaketta käyttäen. Hakemuksen liitteenä tulee toimittaa vientihankkeesi budjetti. Budjetin pohjana tulee käyttää Pohjoismaisen promootiostartin omaa budjettipohjaa (excel-dokumentti). Kaikki budjetissa mainitut, tuetut kulut tulee olla hakijayrityksen tmv. ulkopuolisia kuluja, päivärahoja lukuunottamatta.

Voit halutessasi lähettää hakemuksesi liitteenä myös vientihankkeesi kokonaissuunnitelman. Huomioithan kuitenkin, että hakulomakkeen pakolliset kohdat tulee olla täytettyjä asianmukaisesti - ne toimivat pääsääntöisenä hankkeen arvioinnin kohteena. Liitteet lisätään hakulomakkeen täytön yhteydessä.

Yksi hakija voi hakea tukea useammasta kumppanuusohjelmista, ei kuitenkaan samoille vientihankkeen toimenpiteille. Jokaisesta kumppanuusohjelmasta tulee täyttää oma hakemuslomake sekä tämän kumppanuusohjelman budjettipohja.

Music Export Finland edellyttää, että hakija sitoutuu noudattamaan hakemisen yhteydessä annettuja ohjeita ja toimimaan esittämänsä suunnitelman mukaan.

Hakemus tulee toimittaa sähköisesti hakuaikaan mennessä. Käsiteltäväksi ei oteta faksilla, sähköpostilla tai postitse lähetettyjä eikä myöskään myöhästyneitä hakemuksia.

Kumppanuusohjelmakohtainen hakulomake, budjettipohja sekä hakulomakkeen täyttöohje löytyvät osoitteessa www.musex.fi/moi.

Siirry hakulomakkeeseen.

Lataa Pohjoismaisen kiertuetuen budjettipohja tästä.

Lataa hakulomakkeen täyttöohje tästä.

MOI! Pohjoismainen kiertuetuki –kumppanuusohjelmaan ensimäisellä hakukierroksella valitut yritykset

  • Fonal Records | Tomutonttu, Es ja Jarse
  • Kieku Music Management Ay | K-X-P
  • Live Nation Finland Oy | Black Magic Six
  • Mesakumm | Mesak, DJ Zuzu
  • Nem-Booking Oy | Them Bird Things
  • Petteri Turtiainen | V.C., Spartan Lover
  • PutkiMusic Productions | Pekka Pylkkänen & NY Connection
  • Sound of Finland Oy | Honey B & T-Bones

Verkostot & Promootio

Kaikki oikeudet pidätetään.

Ohjelman tavoitteena on tarjota suomalaisille musiikkialan toimijoille tuloksellisia kontakteja ja parantaa yleistä musiikkialan kontaktipintaa ja vientitoimintaa Pohjoismaissa, lisätä suomalaisen musiikin ja musiikkitapahtumien kiinnostavuutta ja medianäkyvyyttä Pohjoismaissa, kasvattaa Pohjoismainen promootiostartti -kumppanuusohjelmaan osallistuvien musiikkituotteiden markkinointipanostusten kokoa ja sitä kautta markkinoinnin tehokkuutta sekä kehittää suomalaisen musiikkialan PR-osaamista Pohjoismaissa.

Palvelut

  • Pohjoismainen ammattilais- ja toimittajavierailuohjelma
    Vierailuohjelmassa tuodaan Suomeen kustakin Pohjoismaasta musiikkialan ammattilaisia ja avaintoimittajia eri musiikkityyliä sekä viennin funktioita edustaviin tapahtumiin.
  • Tapahtumat
    Ohjelma tehostaa työskentelyä sekä suomalaisen musiikin markkinointiviestintää pohjoismaisissa ammattilaistapahtumissa.
    - you say hej we say moi | Tukholma 6.-7.10.2011, www.musex.fi/fi/event/moistockholm
    - muut ilm. myöhemmin
  • Pohjoismainen promootiostartti –kumppanuusohjelma
    Ohjelma tarjoaa vientitukea suomalaisten musiikkialan toimijoiden Pohjoismaihin suuntautuviin markkinointiviestinnän hankkeisiin. Lue lisää alla.
  • Yhteispohjoismaiset valmennukset
    Pohjoismaisten musiikkivientiorganisaatioiden kanssa tuotettu koulutusohjelma.
    - Finnish Music Express –myyntivalmennukset
  • Pohjoismainen viestintä
    - Kärkihankkeen ja sen tuotantojen markkinointiviestintä
  • Ohjaus
    Ohjelma tarjoaa neuvontaa pohjoismaisista markkinoista, lisää potentiaalisten pohjoismaisten musiikkialan toimijoiden kontaktimäärää Music Export Finlandin tietokannassa suomalaisia musiikkialan toimijoita varten, tiedottaa Pohjoismaisilla markkinoilla avautuvista kaupallisista mahdollisuuksista sekä tarjoaa musiikkialan ja markkinointiviestinnän ammattilaisten sekä median kontakteja suomalaisille ammattilaisille.

POHJOISMAINEN PROMOOTIOSTARTTI -kumppanuusohjelma

Pohjoismainen promootiostartti –kumppanuusohjelma tarjoaa vientitukea suomalaisten musiikkialan toimijoiden Pohjoismaihin suuntautuviin markkinoillemenovaiheen tuotekohtaisiin markkinointiviestinnän hankkeisiin, jotka tähtäävät tuotteen tunnetuksi tekemiseen sekä kulutuskysynnän ja myynnin edistämiseen.

Yleiset hakuehdot

  • Hakijan tulee olla yritys/yhdistys/säätiö/toiminimi, joka on rekisteröity Suomeen.
  • Hakijan vientituotteen on oltava suomalainen (avainlipun kriteerit).
  • Hakijan on oltava koko hankkeen ajan (hakemushetkellä, vientitoimenpiteiden aikana sekä raportointihetkellä) yritysrekisterissä ja ennakkoperintärekisterissä, eikä yrityksellä saa olla verovelkaa..
  • Hakija sitoutuu antamaan itsestään ja vientihankkeestaan oikeat tiedot. Kukin osallistuva yritys vastaa viime kädessä itse siitä, että avustuskelpoisuuden edellytykset sen osalta täyttyvät (valtionavustuslaki 688/2001, 10§). Mikäli hakijalle myönnetään vientitukea, tämä sitoutuu raportoimaan hankkeen toteutumisesta ja tuloksista ohjeistetulla tavalla määräaikaan mennessä sekä keräämään raportointia varten tarvittavat aineistot hankkeen aikana. Tiliselvitys tulee tehdä laskulla hankekohtaisesti viimeistään 45 kalenteripäivää hankkeen päättymisen jälkeen. Music Export Finlandilla on oikeus tarkistaa tuensaajan kirjanpito tarpeellisessa laajuudessa, mikäli hakemuksessa annettujen tietojen todenperäisyyttä on syytä epäillä. Mikäli väärinkäytöksiä havaitaan, tarkistuksesta aiheutuneet kustannukset tullaan laskuttamaan tuensaajalta. Mikäli hakijalle on myönnetty vientitukea tietojen pohjalta, jotka osoittautuvat virheellisiksi, voidaan myönnetty tuki peruuttaa/periä takaisin osittain tai kokonaan.
  • Omarahoitusosuus tulee pienillä yrityksillä olla vähintään 35 %, keskisuurilla yrityksillä 50 % ja suurilla yrityksillä 75 %.
  • Kumppanuusohjelmarahoituksen edellytyksenä on, että kärkihanke näkyy kaikessa tukea saaneen vientihankkeen markkinointiviestinnässä.
  • Tuensaaja osallistuu vähintään yhteen kärkihankkeen tapahtumista/valmennuksista.
  • Tuensaaja osallistuu one-on-one tapaamiseen kärkihankkeen projektipäällikön kanssa.

Pohjoismaisen promootiostartin hakuehdot lisäksi

  • Tuotelanseerauksen tulee nojautua selkeään promootiokokonaisuuteen kohdemarkkinoilla.
  • Mikäli tuotelanseerauksen yhteydessä järjestetään showcase-esiintyminen, 1) tulee showcasen tähdätä merkittävään yhteistyökumppanuuteen tai näkyvyyden kasvattamiseen kohdemarkkinalla, 2) showcasen tulee olla osa artistin kansainvälistymisstrategiaa ja sidoksissa kasvusuunnitelmaan kohdemarkkinoilla.
  • Tuotelanseeraus toteutuu 1.8.2011 -31.12.2011 välisenä aikana. Huom! Rahoituksen tulee olla myönnetty, kun hankkeen kuluja alkaa syntymään.

Päätöskriteerit

  • Musiikkituotteen merkitys hakijan kansainvälistymiselle
  • Hakijan toiminnan ammattimaisuus
  • Suunnitellun markkinoinviestintähankkeen toteuttamiskelpoisuus
  • Suunnittelun markkinointiviestintähankkeen tavoitteet ja mittarit
  • Kohdemarkkinan asiantuntemuksen käyttö

Haku

Pohjoismainen promootiostartti –kumppanuusohjelman vientitukien hakuaika on 10.6.-30.11.2011. Huom! Rahoitusta myönnetään hakuajan puitteissa niin kauan kuin ko. kumppanuusohjelman rahoitusta riittää. Haku tulee olla tehty ennen vientihankkeen toteutumista. Rahoituspäätökset tehdään kerran kuukaudessa; esim. elokuussa jätetyt hakemukset käsitellään syyskuussa.

Haku tapahtuu sähköistä lomaketta käyttäen. Hakemuksen liitteenä tulee toimittaa vientihankkeesi budjetti. Budjetin pohjana tulee käyttää Pohjoismaisen promootiostartin omaa budjettipohjaa (excel-dokumentti). Kaikki budjetissa mainitut, tuetut kulut tulee olla hakijayrityksen tmv. ulkopuolisia kuluja, päivärahoja lukuunottamatta.

Voit halutessasi lähettää hakemuksesi liitteenä myös vientihankkeesi kokonaissuunnitelman. Huomioithan kuitenkin, että hakulomakkeen pakolliset kohdat tulee olla täytettyjä asianmukaisesti - ne toimivat pääsääntöisenä hankkeen arvioinnin kohteena. Liitteet lisätään hakulomakkeen täytön yhteydessä.

Yksi hakija voi hakea tukea useammasta kumppanuusohjelmista, ei kuitenkaan samoille vientihankkeen toimenpiteille. Jokaisesta kumppanuusohjelmasta tulee täyttää oma hakemuslomake sekä tämän kumppanuusohjelman budjettipohja.

Music Export Finland edellyttää, että hakija sitoutuu noudattamaan hakemisen yhteydessä annettuja ohjeita ja toimimaan esittämänsä suunnitelman mukaan.

Hakemus tulee toimittaa sähköisesti hakuaikaan mennessä. Käsiteltäväksi ei oteta faksilla, sähköpostilla tai postitse lähetettyjä eikä myöskään myöhästyneitä hakemuksia

Siirry hakulomakkeeseen.

Lataa Pohjoismaisen promootiostartin budjettipohja.

Lataa hakulomakkeen täyttöohje tästä.

MOI! Pohjoismainen promootiostartti –kumppanuusohjelmaan ensimmäisellä hakukierroksella valitut yritykset

  • Elements Music Oy
  • Fonal Records
  • Helsinki Vampires Inc. Oy
  • HMC - Helsinki Music Company Oy
  • Kieku Music Management
  • Kioski Levy-yhtiö
  • Laulau Oy
  • L & Z SOUND / Celebrities Records
  • Patric Sarin Tmi
  • Playground Music BAM Oy
  • PutkiMusic Productions
  • Rockadillo Records
  • Sami Suova Tmi/EXPO
  • Scandal Music Group
  • Sound of Finland Oy

MOI! Pohjoismainen promootiostartti -kumppanuusohjelmaan syksyllä 2011 valitut yritykset

  • Aito Records Oy
  • Fullsteam Records Oy
  • Hannu Nieminen
  • Hype Productions Oy
  • JEKS Viihde
  • Juho Alajuuma
  • Kieku Music Management
  • King Foo Entertainment
  • Kioski levy-yhtiö
  • Nicholas Traina
  • Pekka Tynkkynen
  • Rockadillo Records T:mi
  • Sami Suova / Expo
  • Solina Records Ay
  • Sublime Music Agency Oy
  • Texicalli Records Oy
  • Tmi Matti Pentikäinen
  • Tsuumi Sound System Oy
  • Viva Media /LCMDF music
  • Pore Oy
  • Blosari-Kustannus Edition Ay
  • T:mi Anssi Växby

Takaisin ylös