Jos sinua kiinnostavat vanhat suomalaisen musiikin vientiin liittyvät uutiset, tutustu arkistoomme.
Uutisarkisto 2009
-
- Pohjoismaiset musiikkivientitoimistot yhdistivät voimansa
-
2009-11-20
Pohjoismaiset musiikkivientitoimistot ovat yhdistäneet voimansa musiikkiviennin edistämiseksi. Uusi yhteenliittymä toimii nimellä Nordic Music Export (NOMEX).
-
- Yhdeksän suomalaista artistia ja yhtyettä saivat kiertuetukea Kiinaan ja lähialueille Shanghain maailmannäyttelyn edellä
-
2009-10-17
Opetusministeriö, Ulkoasianministeriö ja Työ- ja elinkeinoministeriö jakoivat Music Export Finlandin kautta kiertuetukea yhdeksälle suomalaiselle artisteille ja yhtyeelle, jotka ovat menossa kiertueelle Kiinaan ennen Shanghain maailmannäyttelyä. Kiinan kiertuetukien tarkoitus on paitsi tukea suomalaisen musiikkivientiä Kiinassa, myös edistää Suomen Shanghain maailmannäyttelyyn osallistumisen vaikutuksia. Tukea haettiin 18 artistin tai yhtyeen kiertueisiin noin 165 000 euron edestä, ja sitä jaettiin yhteensä 62 000 euroa.
-
- Music Export Finland myönsi kolmannen kerran julkaisukiertuetukea suomalaisille artisteille
-
2009-06-23
Opetusministeriön Music Export Finlandin kautta jaettavaksi myönnetyn julkaisukiertuetuen saajat on valittu. Tukea haettiin 35 artistin tai yhtyeen kiertueisiin noin 400 000 euron edestä, ja sitä jaettiin yhteensä 150 000 euroa. Tukea hakeneiden kiertueiden budjetit olivat yhteensä noin 2 miljoonaa euroa.
-
- Suomalaisia musiikkialan yrityksiä Kiinaan Expon edellä
-
2009-06-03
Sibelius Akatemia ja Music Export Finland yhdessä Finpron kanssa järjestävät seminaarin suomalaisten ja kiinalaisten musiikkialan yritysten ja muiden organisaatioiden välillä 8.-10.6.2009 Shanghaissa.
-
- Musiikkialan globaali huippukokous Helsingissä 2.-4. huhtikuuta 2009
-
2009-04-01
Is This It -tapahtumassa tuotteistuksesta ja paremmista musiikkituotteista ideoivat 70 maailman vaikutusvaltaisinta musiikkialan päättäjää yhdessä 70 suomalaisen musiikkialan ammattilaisen kanssa.
-
- Jani Joenniemi valittu tehostamaan Suomen kulttuurivientiä Kiinaan
-
2009-02-27
Kulttuuri keskeisessä roolissa, kun Suomi osallistuu kaikkien aikojen suurimpaan maailmannäyttelyyn Shanghaissa 2010.
-
- Musiikkiviennin kasvu edellyttää voimakasta panostusta musiikin tuotantoihin
-
2009-01-05
Musiikin käyttö maailmalla on rajussa kasvussa, ja musiikkia on uusien jakelukanavien myötä myös saatavilla enemmän kuin koskaan. Kilpailu kansainvälisillä markkinoilla on siksi kovempaa kuin milloinkaan aikaisemmin.