Helsingin kaupunki
Espoon kaupunki
Vantaan kaupunki
Kauniaisten kaupunki
Music Export Finland
TIEDOTE
Julkaisuvapaa 13.6. klo 10.00
HELSINKI IN BERLIN VALTAA SAKSAN ENSI KEVÄÄNÄ
Suomalainen musiikki ja Helsingin metropolialueen kaupungit Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen esittäytyvät Saksassa keväällä 2008. Helsinki in Berlin -tapahtumakokonaisuus koostuu musiikillisista ja muista Helsingin metropolialuetta esittelevistä hauskoista kaupunkitapahtumista.
Tapahtumasarjan tavoitteena on myös suomalaisen musiikkiviennin tärkeimmän kohdemarkkinan yleisöpohjan laajennus, yleinen suomalaisen musiikin tunnettuuden lisääminen, musiikkialan ammattilaisten verkostojen kasvattaminen sekä promovointi ammattilaisten keskuudessa. Helsinki In Berlin -tapahtumasarjan musiikkiosuus koostuu yli kahdestakymmenestä erilaisesta, useita artisteja esittelevästä konserttisarjasta Berliinissä sekä Saksan kiertueesta huhtikuussa ja Popkommin messujen laajasta markkinointikokonaisuudesta syyskuussa. Hanke esittelee kattavasti eri musiikkityylejä ja suomalaisia musiikkiammattilaisia.
Kaupunkitapahtumia ovat muun muassa Pohjoismaiden suurlähetystöjen yhteistalossa Felleshusissa avattava Kiasman kokoelmista toteutettu suomalaisen nykytaiteen näyttely, lastenooppera Heinähattu, Vilttitossu ja suuri pamaus, Timothy Personsin toteuttama ja ideoima Helsinki School- valokuvatapahtuma sekä Liisa Jokisen ja Sampo Karjalaisen valokuvaprojekti Hel Looks-näyttely, joka esittelee helsinkiläisnuorten katumuotia. Tapahtumaan tulee myös ohjelmaa metropolialueen muilta kaupungeilta.
Helsinki in Berlin -musiikkitapahtumiin kuuluu mm. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti Berlin Philharmoniessa 24. huhtikuuta 2008. Sarja jatkuu erilaisin konsertein ja tapahtumin toukokuun alkuun asti. Osa artisteista lähtee tämän jälkeen myös muualle Saksaan ulottuvalle kiertueelle, jonka esiintyjät valitaan saksalaisissa medioissa näkyvästi esillä olevan kilpailun avulla. Kampanja jatkuu syyskuussa Berliinin Popkomm-messuilla, jossa suomalaiset musiikkialan yritykset ja heidän artistinsa esittäytyvät laajan ammattilaisille kohdennetun markkinointikampanjan tukemana.
Helsinki in Berlin -tapahtumakokonaisuuden pääjärjestäjät ovat Helsingin metropolialueen kaupungit Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen, Music Export Finland sekä Suomen Saksan-instituutti yhdessä Suomen Berliinin suurlähetystön, Berliinin kaupungin ja muiden yhteistyökumppanien kanssa.
Musiikki on Helsinki in Berlin -hankkeen suurelle yleisölle tarkoitetun ohjelman kärki, ja sen tuotannosta sekä markkinoinnista vastaa Music Export Finland. Konserttituotannot Berliinissä toteuttaa Trinity Concerts, joka on Berliinin suurin musiikkipromoottori. Kokonaisuuden yhteydessä järjestettävästä kiertueesta sekä valtakunnallisesta promootiosta vastaa maineikas FKP Scorpio -agentuuri. Kaikissa kokonaisuuksissa esiintyvät artistit valitsevat paikalliset promoottorit Trinity Concerts, FKP Scorpio sekä Popkomm.
Helsingin kaupungin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sanoo Helsingin ja muiden Helsingin metropolialueen kaupunkien haluavan tuoda Berliiniin hauskaa helsinkiläistä kaupunkitapahtumakulttuuria:
”Hyvä musiikki ja elävät kaupunkitapahtumat ovat tämän päivän parasta Helsinkiä. Tästä haluamme tuoda vuonna 2008 parhaat palat Berliiniin, joka Itämeren alueen metropolina on Helsingille hyvä ja mieluisa yhteistyökumppani.”
Suurlähettiläs René Nyberg Suomen Berliinin-suulähetystöstä pitää tapahtuman ajankohtaa hyvin valittuna:
”Saksalaiset ovat viime vuosina kiinnostuneet Suomesta ja kaikesta suomalaisesta. Helsinki in Berlin -tapahtuman kautta meillä on hyvä tilaisuus vahvistaa positiivista kuvaa ja osoittaa, että Suomesta löytyy muutakin mielenkiintoista kuin Pisa-tutkimuksessa menestynyt koululaitos.”
Tapahtuman musiikkiosuuden tuotannosta vastaavan Music Export Finlandin toiminnanjohtaja Paulina Ahokas pitää hanketta erinomaisena ikkunana koko suomalaiselle musiikkitoimialalle:
”Sekä suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvon tutkimuksen että suomalaisten ammattilaisten mukaan Saksa on Suomen tärkein musiikkiviennin kohdemaa. Mediatutkimuksen mukaan saksalainen lukio- tai yliopisto-opiskelija tunnistaa vähintään neljä suomalaista artistibrändiä. Tätä vientietua meidän on nyt syytä tehostaa entisestään ja vahvistaa suomalaisartistien imagoa Keski-Euroopassa”
Trinity Concertsin Martin Rabitz on jo pitkään seurannut suomalaisen musiikin kehitystä ja uskoo hankkeen vahvistavan suomalaisartistien suosiota saksalaisfanien keskuudessa:
”Olemme toimineet useiden hienojen suomalaisartistien kanssa viime vuosikymmeninä, ja haluamme esitellä berliiniläisille uusia tulokkaita ja vanhoja konkareita monesta eri genrestä. Suomaisartisteilla on täällä erittäin vahva maine ja odotamme innolla tätä hanketta.”
Tapahtuman järjestäjät katsastavat esiintyjäehdokkaita kesällä ja syksyllä
Trinity Concertsin, FKP Scorpion ja Popkommin sekä mm. saksalaisen median edustajat vierailevat Suomessa kesän ja syksyn aikana tutustumassa suomalaisiin artisteihin ja heidän edustajiinsa. Ensimmäinen vierailu ajoittuu heinäkuulle, jolloin ryhmä vierailee Ruisrock-festivaaleilla Turussa sekä tapaa suomalaisia musiikkialan ammattilaisia Helsingissä ennen tapahtumaa.
Helsinki in Berlin musiikkialan vuoden 2008 mittavin vientihanke
Hankkeen toimeenpanija on suomalainen musiikkiala ja sen vientiorganisaatio Music Export Finland ja sen perusrahoitus tulee musiikkialan suomalaisilta ja saksalaisilta ammattilaistahoilta. Hanketta ovat lisäksi tukemassa Helsingin kaupunki sekä kulttuurivientihankkeessa mukana olevat keskeiset ministeriöt kauppa- ja teollisuusministeriö, opetusministeriö ja ulkoasiainministeriö. Saksassa laajaa näkyvyyttä saavuttavalle suurhankkeelle haetaan myös muita kaupallisia yhteistyökumppaneita, joita vahvistetaan vuoden 2007 aikana.
*****
Lisätietoja ja haastattelut:
● Music Export Finland:
Paulina Ahokas, Toiminnanjohtaja
S-posti: paulina@musex.fi
Ville Kilpeläinen, tuottaja
S-posti: ville@musex.fi
Puh: 020 730 2230
● Suomen Saksan instituutti:
Emma Aulanko, projektipäällikkö
S-posti: emma_aulanko@hotmail.com
Puh: +49 30 297 79 264
● Helsingin metropolialueen kaupungit (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen):
Eero Waronen, viestintäpäällikkö,
Helsingin kaupunki
S-posti: eero.waronen@hel.fi
Puh: 09 169 2321
● Trinity Concerts:
Martin Rabitz, promoottori
Email: martin@trinityconcerts.de
Tel: +49 30 780 99 840
Linkkejä:
Music Export Finland – www.musex.fi
Helsingin kaupunki – www.hel2.fi/deutsch/index.html
Espoon kaupunki – http://english.espoo.fi//default.asp?path=32373
Vantaan kaupunki – http://www.vantaa.fi/en/i_etusivu.asp?path=110
Kauniaisten kaupunki – http://www.kauniainen.fi/english/index.htm
Suomen Saksan-instituutti - www.finnland-institut.de
Suomen Suurlähetystö Berliinissä - www.finnland.de
FKP Scorpio – www.fkpscorpio.com
Trinity Concerts – www.trinityconcerts.de
Popkomm – www.popkomm.de