Kulttuuri keskeisessä roolissa, kun Suomi osallistuu kaikkien aikojen suurimpaan maailmannäyttelyyn Shanghaissa 2010
Finpro ja Music Export Finland ovat yhdessä nimittäneet Finland at Shanghai Expo 2010 -hankkeen kulttuuriohjelman tuottajaksi Jani Joenniemen. Tuottajan tehtävänä on tuottaa kattava kulttuuriohjelma Suomen osallistuessa Shanghain maailmannäyttelyyn ja samalla edistää suomalaisen kulttuurialan esiinmarssia laajempaan tietoisuuteen Kiinassa.
Shanghai Exposta on tulossa kaikkien aikojen suurin maailmannäyttely, jossa ennakkoon arvoitu kävijämäärä on yli 80 miljoonaa kävijää. 27. toukokuuta 2010 on Shangain Expon Suomi-päivä, jolloin koko Expon huomio keskittyy Suomeen. Se on kulttuuriohjelman suurin yksittäinen ponnistus. Kulttuuriohjelma ei kuitenkaan rajaudu maailmannäyttelyssä vain JKMM arkkitehtien suunnittelemaan Suomen paviljonkiin - Kirnuun, vaan leviää myös paviljongin ulkopuolelle Shanghai Expon yleisiin näyttely- ja konserttipaikkoihin sekä Shanghaihin ja Kiinaan myös laajemmin.
“Valtavassa Kiinassa löytyy jo runsaasti kysyntää suomalaisille artisteille ja tuotannoille, mutta selvästi erilainen kulttuuri ja toimintaympäristö on pitänyt rimaa korkealla suomalaisille toimijoille kehittää suhteitaan Kiinaan. Tähän Shanghai Expo -prosessissa pyritään tuomaan muutos.” Joenniemi sanoo.
Jani Joenniemi on työskennellyt Kiinassa ja puhuu kiinaa. Joenniemi on ideoinut ja toteuttanut mm. suomalaista rock- ja elektronista musiikkia kuuteen Kiinan miljoonakaupunkiin kuljettaneita Sounds Like Suomi–kiertueita sekä ollut tuottamassa laajaa pohjoismaisen musiikin ja visuaalisen kulttuurin festivaalia NO+CH neljään kaupunkiin Kiinassa. Hankkeissa on ollut mukana lukuisia suomalaisia muusikkoja ja taiteilijoita mm. Jimi Tenor, Jori Hulkkonen, jne. Kotimaassa Joenniemi on toiminut pitkään kulttuuriliiketoiminnassa. Joenniemi on toinen Helsingissa Uudenmaankadulla sijaitsevan poikkitaiteellisen gallerian Myymälä2:n perustajista, jonka puittessa on järjestänyt näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia kuten galleriakonsertteja jo vuodesta 2002.
Tuoreimpana hankkeena Joenniemi toimi päätuottajana Berliiniin, Shanghaihin ja Helsinkiin 2008 levittäytyneessä, kuvataidetta ja musiikkia yhdistelleessä festivaalisarjassa Night On Earth. Shanghaissa Night On Earth -näyttely valtasi kuukaudeksi kolmikerroksisen nykytaiteen museon - MOCA:n. Vastavuoroisesti Joenniemi on ollut mukana järjestämässä myös useiden kiinalaisten artistien vierailuja Suomessa.
“Nopeasti muuttuvassa Kiinassa ulkomaisesta kulttuurista kiinnostunut yleisö on keskimäärin nuorta ja ennakkoluulotonta. Siksi Suomesta kannattaa viedä sinne myös nousevia ja tuoreita, vielä kotimaassa suhteellisen tuntemattomiakin artisteja.”
Music Export Finlandin johtaja Paulina Ahokas painottaa, että tavoitteena on Kiinan vientiä kasvattavien pysyvien kontaktien ja työskentelytapojen investoinnit:
“Kulttuuriohjelmaa rakennettaessa tarkoitus ei ole järjestää näytösluontoisia piipahduksia, vaan tarkoituksena on vahvistaa jo olemassa olevaa yhteistyötä ja luoda verkostoja jotka jäävät elämään Expon jälkeenkin. Kovassa kilpailutilanteessa on syytä etsiä toimivia kumppanuuksia joiden kautta pystytään takaamaan kulttuuriviennin tuloksekas tulevaisuus ja runsas näkyvyys ja yleisö yksittäisille kokonaisuuksille.”
Expon kulttuuriohjelman järjestämisen lisäksi tuottajan tehtävänä on myös kehittää musiikkivientiliiketoiminnan raportointia. Tätä varten kerätään tiedot kaikesta musiikkivientiin liittyvästä tutkimuksesta ja rakennetaan tutkimus- ja selvitysrakenne, joka palvelee tehokkaimmin musiikkialan ammattilaisia, yritysyhteistyökumppaneita sekä julkista sektoria.
Lisätietoja:
Jani Joenniemi
Kulttuuriohjelman tuottaja,
Finland at World Expo 2010 Shanghai China
mob. +358 (0)400 727241
S-posti: jani@musex.fi
Paulina Ahokas
Johtaja, Music Export Finland
P. 020 730 2230
S-posti: paulina@musex.fi
Mikko Puustinen
Viestintäpäällikkö, Finland at Shanghai Expo 2010
mob. +358 040 3433638
S-posti: mikko.puustinen@finpro.fi
http://www.finlandatexpo2010.fi
http://www.musex.fi - http://www.finpro.fi
Shanghain maailmannäyttely järjestetään 1.5.-31.10.2010. Sen teemana on “Parempi kaupunki, parempi elämä”. Kyseessä on historian suurin maailmannäyttely, johon on ilmoittautunut ennätykselliset 185 maata ja 46 kansainvälistä organisaatiota. Paikalle odotetaan puolen vuoden aikana jopa 80 miljoonaa vierasta. Hankkeen rahoituksesta vastaa pääosin työ- ja elinkeinoministeriö. Kulttuuriohjelman tuottajan tehtävää Expossa rahoittavat opetusministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö yhdessä. Hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Finpro. Hanke toteutetaan laajassa yhteistyössä suomalaisen yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa. Lisätietoja http://www.finlandatexpo2010.fi
Music Export Finland Association ry on koko suomalaisen musiikkialan kokoava vientiyhdistys. Se edistää suomalaisen kevyen musiikin vientiä ulkomaille avustamalla ja tehostamalla musiikkialan ammattilaisten vientityöskentelyä. Music Export Finland toimii laajasti eri musiikkigenrejen ja musiikkiliiketoiminnan sektoreilla. Se järjestää yhteismarkkinointeja sekä showcase-tuotantoja ammattilaisille keskeisissä musiikin keskuksissa, tiedottaa kansainvälisille ammattilaisille suomalaisten musiikintekijöiden sekä yhtiöiden uutisia ja toteuttaa verkostoitumis- ja myyntikokonaisuuksia sekä Suomessa että ulkomailla. Lisäksi Music Export Finland toimii musiikkialan yritysten jalostamona kasvattaen alan yritysten vientiliiketoimintavalmiuksia.
Music Export Finlandin jäseninä kotimaiset musiikkialan kattojärjestöt ELVIS ry, Gramex ry, IndieCo ry, Suomen Musiikkikustantajat ry, Suomen Muusikkojen Liitto ry, Teosto ry/Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC ja ÄKT ry. Jäsenjärjestöjen kattavuus mahdollistaa sen, että vientiorganisaatio on kaikkien alan toimijoiden palveluksessa. Music Export Finlandin toiminnan parissa on vuosittain yli 150 musiikkialan yritystä. Lisätietoja http://www.musex.fi