Jonathan Poneman ja Tommy Ramone Musiikki & Mediaan lokakuussa

2008-08-29

Jonathan Poneman on tämän vuoden Musiikki & Media –tapahtuman tähtivieras. Jonathan Poneman on Seattlessa, Yhdysvalloissa sijaitsevan Sub Pop Recordsin toinen perustaja ja pääomistaja. Sub Popia pidetään grungeilmiön kehtona, ja yhtiön edustamiin artisteihin ovat lukeutuneet klassikkobändit kuten Nirvana, Soundgarden ja Mudhoney. Yhtiö juhli juuri 20-vuotista taivaltaan, ja viime aikojen kehutuimpia julkaisuja ovat olleet mm. äskettäin Flow Festivalilla vierailleen CSS:n kakkosalbumi sekä ylistetty seattlelaisbändi Fleet Foxes.

”Olen erittäin imarreltu kutsusta Musiikki & Media –tapahtumaan. Vierailuni aikana haluan erityisesti tavata ihmisiä ja kuunnella tapahtumassa tarjolla olevaa musiikkia”

sanoo Poneman, joka vierailee Suomessa ensimmäistä kertaa, mutta jonka edustamat yhtyeet ovat kehuneet Suomessa saamiaan kokemuksia.

Toinen tapahtuman tähtivieras on Tommy Ramone, rumpali ja ainoa elossa oleva alkuperäisjäsen legendaarisesta The Ramones -yhtyeestä. Bändiä pidetään yleisesti maailman ensimmäisenä punk rock yhtyeenä. The Ramonesin arvostus on kasvanut vuosien saatossa, ja nykyään bändi listataan säännöllisesti “all-time-greatest” –listoille kuten Rolling Stone –lehden Greatest Artists of All Time. Vuonna 2002 yhtye hyväksyttiin the Rock and Roll Hall of Fame:iin. Tommy Ramone on jatkanut työtään musiikin parissa tuottajana ja soittamalla omassa Uncle Monk –yhtyeessään.

Tommy Ramonen rinnalla Musiikki & Media –tapahtumassa esiintyy The Ramones –yhtyeen löytäjä, Seymour Stein, legendaarisen Sire Recordsin perustaja ja Warner Bros Recordsin johtaja. Bändin tavoin Stein on saanut tunnustusta elämäntyöstään nimityksellä Rock and Roll Hall of Fame:iin. Stein vierailee Musiikki & Mediassa nyt toista kertaa.

Jonathan Poneman, Tommy Ramone and Seymour Stein saapuvat Musiikki & Media -tapahtumaan Music Export Finlandin kutsumana. Kaikkiaan tapahtumaan on kutsuttu lähes 70 kansainvälistä musiikkialan päättäjää. Tapahtuman kansainvälistä tuotantoa ovat tukeneet työ- ja elinkeinoministeriö, opetusministeriö sekä ulkoasiainministeriö.
—————————————————————————————
Musiikki & Media -tapahtuma on suurin ja tärkein suomalainen musiikkialan ammattilaisten tapahtuma, johon vuosittain kokoontuu yli 750 kotimaista toimijaa sekä kansainvälisiä kutsuvieraita. Tapahtuma koostu ammattilaisseminaarista ja Industry Awards -gaalasta. Tapahtuman ympärillä esiintyy Lost In Music kaupunkifestivaalin muodossa lähes 100 showcase-artistia. Vuonna 2007 ammattilaistapahtumaan ja konsertteihin osallistui lähes kymmenentuhatta henkeä.
—————————————————————————————
Lisätietoja:

Marileea Järnefelt, Music Export Finland
P. 040 533 3312
S-posti: marileea@musex.fi

Lauri Laurila, Musiikki & Media
P. 050 366 3532
S-posti: lauri.laurila@musiikkimedia.fi




Takaisin ylös