Goldsmith on tämän vuoden tapahtuman ensimmäinen julkistettu puhuja. Lisää puhujia ja osakokonaisuuksia entistä monipuolisemmasta kansainvälisestä seminaariohjelmasta julkistetaan pian.
Brittiläinen Harvey Goldsmith on yksi maailman tunnetuimmista konserttipromoottoreista. Lukuisia musiikkialan palkintoja kerännyt Goldsmith on työskennellyt muun muassa Madonnan, U2:n, Queenin, The Rolling Stonesin, Bob Dylanin, The Whon ja useiden muiden supertähtien kanssa sekä järjestänyt monia maailmanluokan hyväntekeväisyystapahtumia, kuten vuoden 1985 Live Aid -konsertin Bob Geldofin kanssa. Myös Led Zeppelin -yhtyeen comeback-keikka vuonna 2007 toteutui Goldsmithin aloitteesta ja koordinoimana.
Aiempina vuosina Musiikki & Median tähtipuhujina ovat vierailleet monet musiikkialan kansainväliset huiput, muun muassa Seymour Stein (Sire Records), Tommy Ramone (The Ramones), David Fricke (The Rolling Stone), Barry Dickins (ITB), Terry McBride (Nettwerk Music Group), Jonathan Poneman (Sub Pop), Jonathan Forster (Spotify) ja Tom Silverman (Tommy Boy). Tähtipuhujien lisäksi Musiikki & Mediassa nähdään tänäkin vuonna korkeatasoinen kansainvälinen seminaarikokonaisuus, jossa alan ulkomaiset huiput pureutuvat eri musiikkialan sektoreiden ajankohtaisimpiin teemoihin ja verkostoituvat suomalaisten musiikkialan toimijoiden kanssa.
20.-23. lokakuuta Tampereella järjestettävä Musiikki & Media on Suomen johtava musiikkialan ammattilaisten tapahtuma, joka kerää yhteen yli 600 kotimaista ja yli 100 kansainvälistä musiikkibisneksen ja -median toimijaa. Tänä vuonna 22. kertaa järjestettävän tapahtuman kansainvälinen ohjelma monipuolistuu entisestään esitellen useita uusia bisnes- ja verkostoitumismahdollisuuksia kotimaisille alan toimijoille. Lisätietoja kansainvälisestä sisällöstä julkistetaan lähiviikkojen aikana.
Rekisteröidy tapahtumaan Early-bird -hintaan 30.6. mennessä!
Musiikki & Media, Tampere, 20.-23.10.2011
www.musiikkimedia.fi
Lost in Music, Tampere, 19.-22.10.2011
www.lostinmusic.fi
Lisätietoa
Music Export Finland
Tuomo Tähtinen, projektipäällikkö
tuomo@musex.fi
Puh. 044 0698 000
Musiikki & Media
Anu Aittoniemi
anu.aittoniemi@musiikkimedia.fi
Puh. 050 529 0308
----------------------------------------------------------------------------------------------
Musiikki & Median tuotannosta vastaa Suomen Musiikki & Media-Tapahtumat S.M.M. Oy. Suomen musiikkialan tärkein tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Lost In Music Oy:n ja Music Export Finlandin kanssa. Musiikki & Media -tapahtuman kansainvälisten vieraiden tuotantoa tukevat työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, ulkoasiainministeriö, ESEK, LUSES ja Suomen Lontoon instituutti. Osa Musiikki & Median kansainvälisestä sisällöstä on osa Finnish Music Express -projektia, jota toteuttavat Sibelius-Akatemia ja Music Export Finland yhteistyössä Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimicin kanssa. Projektia rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Helsingin kaupunki.
Legendaarinen Harvey Goldsmith tähtipuhujaksi Musiikki & Media -tapahtumaan
2011-06-09