Seuraava Musiikkialan Naistenklinikka Musiikki & Median yhteydessä Tampereella

2011-06-27

Music Export Finland aloitti viime syksynä prosessin, joka mullisti monen naisen perspektiivin musiikkiteollisuudesta. Musiikkiviennin Naistenklinikan ensimmäisenä askeleena toteutettiin Finlandia-talolla 15. syyskuuta 2010 järjestetty seminaari, jota voi parhaiten kuvata verkottumistapahtumana, ideointiprosessina ja toimenpideohjelman laatimisena. Päivän aikana lähes sata musiikkialalla työskentelevää naista jakoi inspiroivia tarinoita ja kokemuksia pienissä ryhmissä ja solmi tärkeitä kontakteja toisiinsa.

Tapahtuman tuloksena osallistujat loivat toimenpideohjelman, joka esittelee tämänhetkisen tilanteen lisäksi tavoitteet ja toimenpiteet musiikkialalla toimivien naisten aseman parantamiseksi. Toimenpideohjelma esittää tehtäviä niin alalla toimiville naisille, sidosryhmille kuin päättäjille.
Hanke on ollut menestys: toimenpideohjelmassa annettuihin tehtäviin on tartuttu ja foorumin toiminta on ollut aktiivista myös hankkeen jälkeen. Lataa toimenpideohjelma tästä.

Seuraava Musiikkialan Naistenklinikka järjestetään Musiikki & Median yhteydessä Tampereella torstaina 20.10.2011. Luvassa on arvostettujen puhujien luentoja, inspiroivia ryhmäkeskusteluja ja runsain mitoin verkottumista.

MITÄ?
Tänä vuonna työtä jatketaan viime vuodelta tutun luennoitsijan Tamara Gal-Onin (Capitalise On Creativity) kanssa, jonka ohjauksessa päästään syventämään luovuuden voimavaroja. Kuulemme myös Suomen Pankin entisen pääjohtajan Sirkka Hämäläisen ja muiden suomalaisten naishuippujohtajien kokemuksia suomalaisesta johtajuudesta ja saamme faktatietoa yrittäjyydestä ja sen tuomista mahdollisuuksista. Mukana on myös kv-asiantuntijoita puhumassa uusista, innovatiivisista tavoista esitellä, jaella ja markkinoida musiikkia. Ennen kaikkea solmimme tärkeitä kontakteja. Ohjelmassa on myös kansainvälisten asiantuntijoiden näkökulmia uusiin, luoviin tapoihin lanseerata musiikkia. Naisenergialla!

KENELLE?
Musiikkialan Naistenklinikka -päivä on tarkoitettu kaikille musiikkialalla työskenteleville naisille: artisteille, säveltäjille, sanoittajille, sovittajille, tuottajille sekä kaikille alan yrityksissä ja muissa sidosryhmissä toimiville. Osallistuakseen ei tarvitse olla menestynyt musiikkialan ammattilainen. Riittää, että on kiinnostunut edistämään naisten asemaa musiikin kentällä. Mukaan odotetaan yli sataa naista.

MIKSI?
Edellisen Naistenklinikan osallistujat saivat mukanaolostaan mm.

- Vision oman yrityksen perustamisesta
- Ajatuksia uusista kumppanuustahoista
- Idea ja kontakti uudesta sävellysprojektista
- Konkreettisia kanavia tiedon ja kontaktien löytämiseksi
- Konkreettisia tuotteistamiseen liittyviä kehittämisideoita
- Uusia arvokkaita kontakteja
- Ideoita liiketoiminnan laajentamiseen

Musiikkialan Naistenklinikka -päivä on osa Musiikki & Media -tapahtumaa 20.–23.10.2011. Rekisteröidy mukaan osoitteessa www.musiikkimedia.fi. Rekisteröityminen oikeuttaa osallistumaan Naistenklinikan ohjelmaan torstaina 20.10. klo 9.30-17.00, kaikkiin Musiikki & Median seminaareihin (to-la) sekä kaikkiin kaupunkifestivaali Lost In Music -klubeihin (ke-la) niiden kapasiteettien rajoissa.

Naistenklinikan osallistujan etu! Ellet ole osallistunut Musiikki & Mediaan vuosina 2009 tai 2010, kirjoita promootiokoodiksi sana UUSI. Näin saat rekisteröitymisestä -10% alennuksen.

Lisätietoja
- seminaareista ja päivän ohjelmasta: Pia Kuisma, pia.kuisma@sublime.fi
- rekisteröitymisestä tapahtumaan sekä muusta Musiikki & Median ohjelmasta: Anu Aittoniemi, anu.aittoniemi@musiikkimedia.fi
- www.musex.fi/fi/event/musiikkialan-naistenklinikka

Musiikkialan Naistenklinikan järjestelyistä vastaavat Music Export Finland, Musiikki & Media sekä Sublime Music Agency Oy.




Takaisin ylös