- Äänitteiden myynti ja tekijänoikeuskorvaukset kasvaneet edellisvuodesta
Suomalaiset musiikkialan yritykset ovat vahvasti sitoutuneita vientiin. Tämä käy ilmi Music Export Finlandin teettämästä tutkimuksesta, joka selvitti suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvoa sekä musiikkialan yritysten odotuksia ja investointihalukkuutta viennin suhteen. Lähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista musiikkialan yrityksistä suhtautuu viennin tulevaisuuteen positiivisesti, ja selkeä enemmistö myös aikoo investoida vientiin aikaisempia vuosia enemmän. Vientiin liittyvän osaamisen kehittäminen sekä kansainvälisen kilpailukyvyn turvaava toimintaympäristö nähtiin alalla keskeisimmiksi vientimenestykseen vaikuttaviksi tekijöiksi. Esimerkiksi tekijänoikeuslainsäädäntö sekä –verotus tulisi saattaa yhdenvertaiseksi muiden Euroopan maiden kanssa.
Edellisvuoden vientilukuihin verrattuna ulkomailta saadut tekijänoikeuskorvaukset kasvoivat noin puolella miljoonalla eurolla vuonna 2006. Tekijänoikeuskorvausten arvo oli viime vuonna n. 7 miljoonaa euroa. Myös tavaroiden myynti oli kasvanut ollen n. 12 miljoonaa euroa. Palveluiden myynti, kuten keikkamyynti sen sijaan laski edellisvuodesta n. 7 miljoonaan euroon. Musiikkivientiä tehtiin vuonna 2006 kokonaisuudessaan reilun 26 miljoonan euron edestä. Kyseessä on suomalaisen musiikkiviennin toiseksi paras vuosi:
”Äänitteiden myynnin kasvu osoittaa selvästi, että yhä useampi suomalainen yritys on saanut kansainvälisiä julkaisuja artisteilleen - suurin osa megabändeistämmehän piti viime vuonna levytystaukoa. Tekijänoikeuskorvausten tasainen kasvu osoittaa, että suomalainen musiikki soi maailmalla yhä enemmän. Palvelujen myynnin notkahdus johtuu osittain suurimpien artistiemme pitämistä keikkatauoista; lisäksi kaikkien keskeisten artistien luvuista ei tutkimuksen teon aikaan ollut tietoa”
sanoo Music Export Finlandin vt. toiminnanjohtaja Ville Kilpeläinen. Vientivetureita tarvitaan kuitenkin edelleen vetämään mukanaan kansainvälisille markkinoille niitä potentiaalisia kansainvälisiä menestyjiä, joita Kilpeläisen mukaan on useita vuoroaan odottamassa. Läpimurron aikaansaaminen edellyttää kuitenkin uusia markkinointipanostuksia, mistä syystä alan toivomat tukimuodot vientiyrityksille, kuten opetusministeriön vuodelle 2007 myöntämä kiertuetuki, ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa.
Saksankielinen Eurooppa ja Pohjoismaat ovat edelleen suomalaisen musiikin suurimmat markkina-alueet, joiden jälkeen tulevat Pohjois-Amerikka, Iso-Britannia/Irlanti, Ranska/Benelux sekä Aasian maat. Suomalaiset yritykset näkevät Saksan edelleen tärkeimpänä yksittäisenä vientimaana.
Tutkimuksen toteutti Media Clever Oy, ja tiedonkeruussa avustivat Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry, Suomen Musiikkikustantajat ry, Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto ry, Nordisk Copyright Bureau NCB sekä esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry.
Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvon tutkimus on ladattavissa osoitteessa http://www.musex.fi
——————————————————————————————————————————-
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Ville Kilpeläinen, P. 045 678 0393, S-posti: ville@musex.fi
[Music Export Finland Association ry on suomalaisen viihdemusiikkialan kokoava vientiyhdistys. Se edistää suomalaisen kevyen musiikin vientiä ulkomaille avustamalla musiikkialan ammattilaisia vientityössään. Yhdistys järjestää yhteismarkkinointeja sekä showcase-tuotantoja ja toteuttaa verkostoitumis- ja myyntitapahtumia sekä Suomessa että ulkomailla. Lisäksi yhdistys tiedottaa kansainvälisille ammattilaisille suomalaisten musiikintekijöiden sekä yhtiöiden uutisia. Yhdistyksen jäseninä ovat kotimaiset musiikkialan kattojärjestöt: ELVIS ry, Gramex ry, IndieCo ry, Suomen Musiikkikustantajat ry, Suomen Muusikkojen Liitto ry, Teosto ry/Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC ja ÄKT ry. Jäsenjärjestöjen kattavuus mahdollistaa sen, että vienti organisaatio on kaikkien alan toimijoiden palveluksessa.]