Suomalaisille artisteille julkaisukiertue- ja showcasetukea kansainvälistymisen tueksi

2011-06-15

Music Export Finland jakoi opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisukiertuetukea 23 artistille tai yhtyeelle. Uutuutena jaossa oli tukea myös yksittäisten showcase-esiintymisten järjestämiseen. Showcasetuki avaa uusia mahdollisuuksia artistien kansainvälistymisstrategioihin ja vastaa siten musiikkialalla kasvaneeseen kysyntään.

Julkaisukiertue- ja showcasetukien saajat päätti Music Export Finlandin hallituksen asettama riippumaton asiantuntijatyöryhmä. Viidettä kertaa jaossa olleen julkaisukiertuetuen kiertuekohtainen suuruus on 5 000 - 20 000 euroa ja sitä myönnettiin yhteensä 221 080 euroa. Showcasetukea myönnettiin kahdelle yhtyeelle yhteensä 7 000 euroa. Tukia haki kaikkiaan 35 artistia tai yhtyettä eri musiikkityyleistä. Tuet ovat investointeja artistien ja heitä edustavien yritysten kansainvälistymiseen ja niiden myöntämisen edellytyksenä on kiertueiden tai esiintymisten sisällyttäminen tuen saajien kansainvälistymisstrategioihin.

Julkaisukiertuetuki on tarkoitettu investoinniksi artistin markkinoillemenovaiheeseen ja tuetun kiertueen tulee olla sidoksissa julkaisuun tai muuhun promootiokokonaisuuteen kohdemarkkinoilla. ”Live-ala muodostaa yhä suuremman osan musiikkialan eri sektoreilla tapahtuvasta liiketoiminnasta ja sen vaikutukset koko alan tulonmuodostukseen ovat huomattavat. Kiertuetoiminta kohdemarkkinoilla tukee julkaisujen myyntiä, vahvistaa solmittujen sopimusten jatkuvuutta ja aktivoi toiminnan tulovirtoja”, Music Export Finlandin hallituksen puheenjohtaja Wemppa Koivumäki kertoo.

Showcasetuen voi kohdistaa joko ulkomailla tapahtuvan showcasen tuotantokuluihin tai Suomessa tapahtuvaan showcaseen kutsuttavien ulkomaisten ammattilaisvieraiden matkakuluihin. "Showcasella voidaan merkittävästi edistää artistin kansainvälistä uraa. Edellytyksenä kuitenkin on, että esiintyminen on kiinteä osa artistin kansainvälistymisstrategiaa ja pohjatyö on tehty oikein, jolloin showcase-tuotanto tähtää merkittävään yhteistyökumppanuuteen tai näkyvyyden kasvattamiseen kohdemarkkinalla. Uusi tukimuoto tuo julkaisukiertuetuen rinnalle musiikkivientiin tarvittavaa joustavuutta kun myös yksittäisiä esiintymisiä voidaan tukea ja potentiaalisten artistien tarpeisiin reagoida nopeallakin aikataululla", Music Export Finlandin toiminnanjohtaja Paulina Ahokas jatkaa.

Myönnetty tuki voi olla suuruudeltaan enintään 50 prosenttia kiertueen tai showcasen toteutuneista kustannuksista artistin yhteistyökumppaneiden vastatessa muusta rahoituksesta. Julkaisukiertuetuen tämän vuoden toinen hakukierros on avoinna 1.-22.9.2011. Showcasetuen haku on jatkuva ja tukipäätökset tehdään kuukausittain.

Julkaisukiertuetukea jaettiin seuraaville artisteille (hakemuksia 28 kpl):
- Amberian Dawn (Encore Music Oy), 8 000 euroa – Euroopan kiertue
- Daniel Lioneye (Lioneye Oy), 12 000 euroa – Yhdysvaltain kiertue
- Elifantree (Eclipse Music), 5 000 euroa – Euroopan kiertue
- Erja Lyytinen (Bluesland Productions Oy), 15 000 euroa – Euroopan kiertue
- French Films (GAEA Oy), 5 000 euroa – Euroopan kiertue
- Huoratron (Raski-Yhtiöt Oy), 15 000 euroa – Euroopan ja Pohjois-Amerikan kiertue
- Ilmiliekki Quartet (Ilmiliekki c/o Emma Salokoski Tmi), 8 000 euroa - Australian kiertue
- Irina Björklund (Moshfish Helsinki Oy), 8 000 euroa - Ranskan kiertue
- Korpiklaani (Korpiklaani), 13 000 euroa - Pohjois-Amerikan kiertue
- Lovex (Oy EMI Finland Ab), 10 000 euroa – Saksan kiertue
- Manna (Mariam Jäntti), 8 000 euroa – Euroopan kiertue
- Michael Monroe (Michael Monroe Music Oy), 20 000 euroa – Euroopan ja Japanin kiertue
- Naked (T-Bag Records), 12 000 euroa - Yhdysvaltain kiertue
- Negative (Hype Productions Oy), 11 000 euroa - Japanin kiertue
- Omnium Gatherum (Omnium Gatherum/Filcomp Oy), 7 000 euroa – Euroopan kiertue
- Poisonblack (Hype Productions Oy), 10 000 euroa - Saksan kiertue
- Rubik (Fullsteam Records Oy), 8 000 euroa - Euroopan kiertue
- Sansa (Texicalli Records Oy), 5 000 euroa - saksankielisen Euroopan kiertue
- Siinai (Kieku Music Management Ay), 5 000 euroa – Euroopan kiertue
- Zebra and Snake (Kieku Music Management Ay), 10 000 euroa – Euroopan ja Aasian kiertue

Vuodelta 2010 siirretyt julkaisukiertuetuet:
- Barren Earth (Metalheim Oy), 7 000 euroa – Pohjois-Amerikan kiertue
- The Latebirds (Grandpop Records), 7 000 euroa – Pohjois-Amerikan kiertue
- Turisas (Last Man Standing Oy), 12 080 euroa – Pohjois-Amerikan ja Euroopan kiertue

Showcasetukea myönnettiin seuraaville artisteille (hakemuksia 7 kpl):
- FORK (Fat Lady Ab Oy), 4 000 euroa – esiintymiset Edinburgh Festival Fringessä 3.-29.8.2011
- Von Hertzen Brothers (Brothers Incorporated Oy), 3 000 euroa – esiintyminen Jazz Cafe Londonissa 17.2.2011

Lisätietoa
Music Export Finland
Riku Salomaa
Email: riku@musex.fi
Puh: 020 730 2230




Takaisin ylös