Suomalaisille yrityksille tuloksia Cannesista

2010-02-01

Musiikkialan MIDEM-messut tarjoavat entistä enemmän työkaluja kansainvälisen liiketoiminnan edistämiseen

Viime viikolla Cannesissa järjestetty, musiikkialan merkittävimpiin kansainvälisiin tapahtumiin kuuluva, MIDEM osoittautui jälleen tuloksekkaaksi suomalaisille yrityksille. Neljän messupäivän ja kahden MidemNet-konferenssipäivän aikana tehtiin lukuisia sopimuksia sekä kymmeniä pelinavauksia suomalaisten artistien kansainvälistymisen edistämiseksi. Kaikkiaan tapahtumaan osallistui 7200 yritystä 78 eri maasta. Tapahtuman kokonaisosallistujamäärän lievästä laskusta huolimatta tänä vuonna päästiin – ensimmäisten osallistujakyselyiden perusteella – aikaisempaa parempiin ja konkreettisempiin tuloksiin.

”Suomessa on nyt riittävästi kansainvälisesti kilpailukykyisiä musiikkialan ammattilaisia, jotka saavat MIDEM:stä tuloksia syntymään. Tulevaisuuden haasteena on pystyä hyödyntämään tapahtuman laajentunutta palveluvalikkoa siten, että kaikki sen tarjoamat mahdollisuudet otetaan tehokkaasti käyttöön”, johtaja Paulina Ahokas Music Export Finlandista summaa.

”Tänä vuonna MIDEM oli meille äärimmäisen antoisa tapahtuma, ja saimme käynnistettyä neuvotteluita amerikkalaisten, japanilaisten, korealaisten ja espanjalaisten tähtien kanssa. Lisäksi allekirjoitimme tärkeän globaalin yhteistyösopimuksen, avasimme uusia yhteistyökanavia Etelä-Afrikasta Kanadaan ja Koreaan, saimme arvokasta markkinatietoa ja edistimme Rokket Musicia brändinä”, kertoo Rokket Music -yrityksen toimitusjohtaja Jan Weckström.

Tamperelainen Rockadillo Records puolestaan lisensoi 30 vuotta toimineen levy-yhtiön koko katalogin Kiinaan maan suurimmalle musiikkialan yritykselle.

”MIDEM:ssä tehty lisenssisopimus Shanghai Synergyn kanssa on uraauurtava pelinavaus Kiinan potentiaalisille markkinoille. Uskon meidän saavan sitä kautta tuloksia nimenomaan digi- ja synkronointipuolella sekä myös esiintymistilaisuuksia artisteillemme Kiinassa”, taustoittaa Tapio Korjus, Rockadillo Recordsin johtaja.

Sähköiset palvelut ja musiikkiteollisuus kohtaavat

Tänä vuonna MIDEM-messujen palvelutarjonta laajeni entisestään, kun musiikkialan digitaaliseen kehitykseen keskittynyt MidemNet-konferenssi sai rinnalleen useita työkaluja ja palveluita, joiden avulla musiikkialan yritykset ja uusien, innovatiivisten sähköisten palvelujen tarjoajat saatettiin keskusteluyhteyteen. Tapahtuman tarjoamat lisäpalvelut saivat erittäin innostuneen vastaanoton, ja tapahtumasta tulleekin jatkossa yksi merkittävimmistä verkkopalveluiden lanseerausalustoista.

”MIDEM oli Hitlantikselle erinomainen tilaisuus tavata kasvotusten digimedian tärkeimpiä avainhenkilöitä. Tapahtuman uusi tarjonta oli hyvää, ja saimme uusien palveluiden avulla sparrattua liiketoimintaamme kovan luokan ammattilaisten ohjauksessa. Saimme myös alustavasti sovittua yhteistyön käynnistämisestä erään Euroopan suurimmista festivaaleista kanssa”, kertoo Hitlantis-yhtiön Timo Poijärvi.

”Synergia musiikkiteollisuuden ja mobiilialan kanssa oli kouriintuntuvaa. Jakelukanavat ja liiketoimintamallit yhtenäistyvät, jolloin suomalaisten ammattilaisten täytyy löytää asemansa alan alkulähteillä”, Ismo Rantala Finnish Mobile Associationista jatkaa.

Pohjoismaat valokeilassa vuonna 2011

Music Export Finland rakentaa parhaillaan kattavaa yhteistyötä muiden pohjoismaisten musiikkivientitoimistojen kanssa. Pohjoismainen musiikkivientiohjelma polkaistaan käyntiin MIDEM-messuilla 2011.

MIDEM-organisaation myyntijohtaja Ana Vogric pitää Pohjoismaita ajankohtaisena ja musiikkiteollisuuden näkökulmasta erityisen vahvana alueena.

”Suomi sekä muut Pohjoismaat ovat kokoonsa nähden hämmästyttävän näkyviä ja varteenotettavia pelureita maailman musiikkimarkkinoilla. MIDEM on sitoutunut huomioimaan tämän kehityksen ja nostamaan esille pohjoismaisia musiikkialan yrityksiä ja tarjoamaan räätälöityjä palveluita tulosten maksimoimiseksi vuoden 2011 tapahtumassa”, Vogric kertoo onnistuneiden messujen jälkimainingeissa.

Yhteispohjoismainen vientiohjelma esitellään kokonaisuudessaan myöhemmin tänä vuonna.

 


Takaisin ylös