SUOMALAISYHTYEET JA LEVY-YHTIÖT ESITTÄYTYVÄT LAAJASTI USA:SSA

2003-02-27

Suomalaiset levy-yhtiöt sekä heidän artistinsa esittäytyvät ennätyksellisen laajasti Texasissa 12.-16. maaliskuuta järjestettävässä South By South West -tapahtumassa. South By South West (SXSW) on Yhdysvaltain merkittävin vuosittainen musiikkiteollisuuden tapahtuma. Se on kansainvälisesti arvostettu kaupantekopaikka Pohjois-Amerikan markkina-alueella niin levy- kuin live-bisneksenkin alueilla. Suomalaisyhtiöt lähtevät tapahtumaan neuvottelemaan lisensointi- ja jakelusopimuksia sekä hakemaan artisteilleen agenttikontakteja, jonka lisäksi neljä suomalaisyhtyettä esiintyy tapahtuman musiikki-festivaaleilla.

Suomalaisyhtyeet valittu SXSW:n esikarsinnassa

Suomalainen elektroninen musiikki on runsaasti herättänyt kiinnostusta mm. Ison-Briannian lehdistössä viime vuosina. Suomalaismenestystä tästä musiikinlajista kannattaakin vauhdittaa myös Pohjois-Amerikan markkinoilla. Exogenic Recordsin alamerkki Exogenic Breaks vie tapahtumaan teknon ja ambientin välimaastosta rytminsä löytäneen Koneveljet -yhtyeen.

Myös suomalainen rock ja metalli ovat kiihtyvässä määrin niittäneet menestystä maailmalla. Children of Bodom on myynyt USA:ssa yli 13.000 levyä ja Spinefarm Records pyrkiikin esiintymisellä kasvattamaan tätä määrää. The Flaming Sideburnsiä on kansainvälisessä musiikki-lehdistössä innokkaasti hehkutettu pohjoismaiden parhaimpana garagerock -yhtyeenä.

South By South West -myyntimessuille osallistuu viisi maamme etulinjan levy-yhtiötä sekä musiikin tiedotus- ja vientiorgansiaatiot

Exogenic Records on suhteellisen nuori hyvin voimakkaasti ulkomaisille markkinoille suuntautuva elektronisen musiikin yhtiö. Sen artistit ja kokoelma-levyt ovat herättäneet laajaa kiinnostusta konemusiikin ammattilaisten keskuudessa ulkomailla ja Suomessa. Pitkät kansainvälisen toiminnan perinteet omaava Rockadillo Records on saavuttanut maailmanmainetta ensiluokkaisen elektronisen, jazz- ja maailmanmusiikin tuottajana. Rockadillon tunnetuimpina artisteina mainittakoon mm. Kimmo Pohjonen, Wimme ja Pekka Pohjola. Suomen kansainvälisesti tunnetuin metallimusiikkia julkaiseva levy-yhtiö on ehdottomasti Spinefarm Records. Tallin artisteista mm. Nightwish ja Sonata Arctica ovat ehtineet niittää mainetta ympäri maailman, mm. Eurooppassa, Japanissa, Brasiliassa ja Meksikossa.

Edellisten yhtiöiden lisäksi tapahtumaan artistejaan lähtevät promotoimaan myös Levy-yhtiö sekä Poko Rekords. Levy-yhtiö on suuren kansallisen menes-tyksen saattelemana lähtenyt viemään yhtyeitään Apulanta ja Tehosekoitin (engl. Screamin´ Stukas) myös kansainvälisille markkinoille. Viime vuonna molemmilta yhtyeiltä ilmestyi kansainvälistä mielenkiintoa herättäneet englanninkieliset levyt. Poko Rekords on yksi Suomen menestyneimmistä levy-yhtiöistä kautta aikojen myytyään yli 125 vähintään kultalevyn rajan ylittänyttä levyä Suomessa. Kansainvälisesti tunnetuin yhtiön artisteista on The 69 Eyes, joka on Saksassa noussut maan TOP40-listalle.

Suomalaisista musiikkiorganisaatioista tapahtumaan osallistuvat Suomalaisen Musiikin Tiedotuskeskus (FIMIC) sekä vientiprojektin organisoiva Music Export Finland.

Suomalaiset jo nyt positiivisen huomion kohteena

Ennätyksellisellä osanottajamäärällä mukana oleva Suomi nousi SXSW:n päätiedotteiden otsikoihin ja osallistumisesta tapahtumaan on jo ennen tapahtumaa tulossa artikkelit mm. American Statesman ja Chicago Sun -lehtiin. Ennakko-viestinnän onnistumista tullaankin käyttämään mahdollisimman hyvin hyväksi, jotta tapahtumasta tulisi menestyksekäs suomalaisyrityksille.

SXSW on avainpaikka suomalaisyhtiöille

Suomalaisartistien esittely SXSW:n tyylisessä vientitapahtumassa on suuri investointi suomalaisyrityksiltä. Satsaus on kuitenkin tärkeä laajemman kontaktipinnan saamiseksi maailman suurimmilta musiikkimarkkinoilta. Suomalaisyritykset ovatkin tarkasti harkinneet osallistumisensa ajoituksen. Esiintyvät yhtyeet ovat juuri julkaisset uutta, kiinnostavaa ja kansainvälisessä mittakaavassa laadukasta materiaalia. Tulevaisuudessa suomalaisyritysten viennin tukijärjestelmiä pyritään edelleen kehittämään vientipanostuksien tehostamiseksi.


Lisätietoja:
Paulina Ahokas

Gsm: +358 (0)40 5511 551
S-posti: paulina.ahokas@musexfinland.fi




Takaisin ylös