Yhdeksän suomalaisartistia näkyvästi esillä Saksan tärkeimmissä musiikkialan ammattilaistapahtumissa

2011-09-07

Tänään alkava Popkomm Berliinissä ja syyskuun lopussa Hampurissa järjestettävä Reeperbahn Festival ovat tärkeimpiä näytön paikkoja Saksan markkinoille suuntaaville artisteille. Popkommin pääesiintyjiin kuuluu myös Lauri Ylönen, jonka debyyttialbumi julkaistiin Saksassa 2. syyskuuta.

Berliinissä, Saksassa 7.-9.9.2011 osana Berlin Music Weekiä järjestettävä Popkomm on maan perinteikkäin musiikkialan ammattilaistapahtuma, johon osallistuu tuhansia alan toimijoita ympäri maailmaa. Tänä vuonna Popkommin showcase-ohjelmassa ja BMW:ssa esiintyy 115 artistia 26 eri maasta. Suomesta tapahtumassa esiintyvät The Blanko (Ratas Music Group), Felix Zenger (Sublime Music Agency), French Films (GAEA Records), Lauri (Dynasty Helsinki), Sansa (Texicalli Records) ja Zebra and Snake (Kaiku Studios). Lisäksi yli 20 suomalaisyritystä kokoontuu tapahtumaan tekemään kauppaa kansainvälisten yhteistyökumppaneidensa kanssa.

The Rasmus -yhtyeen nokkamies Lauri Ylönen on yksi Popkommin kärkiesiintyjistä. Esiintyminen on artistille soolouran ensimmäinen Saksassa debyyttialbumin julkaisun jälkeen. ”Popkomm on meille loistava tilaisuus esitellä Laurin sooloprojekti saksalaisille. EMI julkaisi New World -albumin juuri Saksassa, joten ajoitus on kohdallaan. Viemme Berliiniin mukanamme täydellisen keikkatuotannon ja olen varma, että yleisö tulee näkemään loistavan show’n”, Dynasty Helsinki -yhtiön Antti Eriksson kertoo.

Hampurissa 22.-24.9.2011 järjestettävästä Reeperbahn Festivalista on viime vuosien aikana kehittynyt tärkeä potentiaalisten huippuartistien katsastuspaikka. Tänä vuonna tapahtumassa esiintyvät Suomesta French Films (GAEA Records), Mirel Wagner (Bone Voyage Recordings), Pintandwefall (GAEA Records) ja Rubik (Fullsteam Records). “Reeperbahn Festival on loistava paikka esitellä artistia keskeisille musiikkialan ammattilaisille ja on siten tärkeä osa Rubikin Saksan kiertuetta”, Fullsteamin toimitusjohtaja Juha Kyyrö tarkentaa.

- Suomalaisartistit ja -yritykset Popkommissa: www.musex.fi/en/event/popkomm-2011
- Suomalaisartistit Reeperbahn Festivalissa: www.musex.fi/en/event/reeperbahn-festival-2011

Lisätiedot
Music Export Finland
Sami Häikiö, projektipäällikkö
sami@musex.fi
020 730 2230




Takaisin ylös