Yhteispohjoismainen JA JA JA -klubi jatkuu uudistuneena Lontoossa syyskuussa

2011-08-18

Lontoossa marraskuusta 2009 lähtien järjestetty kuukausittainen, pohjoismaisten musiikkivientitoimistojen yhteistyönä toteutettu,  JA JA JA -showcase-klubi jatkuu myös syksyllä 2011. Pian kaksi vuotta täyttävä klubi-ilta on vakiinnuttanut paikkansa pohjoismaisen musiikin ykkösnäyttämönä Lontoossa ja koko Isossa-Britanniassa houkuttelemalla kuukausi toisensa jälkeen ajankohtaisten artistien yleisöksi niin paikallista mediaa, musiikkialan ammattilaisia kuin innokkaita fanejakin.

Syksyn lanseerauksen yhteydessä uudistuvat myös klubin artistikiinnityskäytäntö, graafinen ilme sekä internet-sivut. Yhteistyössä The Line of Best Fit -musiikkimedian kanssa toteutettu blogimainen sivusto tulee olemaan keskeisessä roolissa JA JA JA -klubilla esiintyvien artistien promootiossa sekä pohjoismaisen musiikin tunnettuuden edistämisessä Isossa-Britanniassa.

Syyskuun klubilla LCMDF, Sondre Lerche ja Sykur

JA JA JA -klubin syyskauden aloituksessa 29.9. nähdään jälleen erinomainen kattaus tämän hetken mielenkiintoisinta pohjoismaista musiikkia. Lavalle nousevat debyyttialbumillaan brittikriitikot hurmannut elektronisen popin sanansaattaja LCMDF Suomesta, Norjan indie-huippuihin lukeutuva Sondre Lerche sekä juuri ensisinglensä  Isossa-Britanniassa julkaissut, 80-luvun soundeista inspiraationsa ammentava islantilainen Sykur. Syyskuun klubin keikkapaikkana on normaalista käytännöstä poiketen Hoxton Bar and Kitchen.

Uusi hakukäytäntö vastaa paremmin artistien ja yritysten tarpeisiin

Syksystä 2011 lähtien JA JA JA -klubin artistikiinnityksistä vastaa brittiammattilaisista koostuva ”booking team” yhteistyössä pohjoismaisten musiikkivientitoimistojen koordinoimien artistityöryhmien kanssa. Lopulliset kokoonpanot päättävässä Lontoon booking teamissa toimivat The Line of Best Fit -päätoimittaja Rich Thane, The Lexington -klubin ohjelmapäällikkö Matty Hall sekä JA JA JA -klubin koordinaattori Andy Inglis. Suomalaisessa artistityöryhmässä toimivat YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen, Rumban päätoimittaja Teemu Fiilin, FI News -uutiskirjeen päätoimittaja ja Soundi-lehden kolumnisti Arttu Tolonen sekä Ison-Britannian markkinoista vastaava Music Export Finlandin edustaja.

Uuden hakukäytännön myötä artistikiinnityksiä voidaan tehdä aiempaa aikaisemmin promootiohyödyn maksimoimiseksi. Lisäksi artistien päivämäärätoiveet pystytään ottamaan paremmin huomioon ja näin ollen JA JA JA -keikan yhdistäminen olemassa oleviin kiertuesuunnitelmiin helpottuu huomattavasti.

Artistihaku JA JA JA -klubille on jatkuva ja uusia hakemuksia käsitellään kuukausittain. Hakuohjeet ja linkki hakulomakkeeseen löytyvät Music Export Finlandin sivuilta osoitteesta www.musex.fi/jajaja.

JA JA JA -klubi The Lexingtonissa, Lontoossa jokaisen kuukauden viimeisenä torstaina

JA JA JA torstaina 29.9. klo 19 – 23 (poikkeuksellisesti Hoxton Bar and Kitchen)
- LCMDF (Suomi)
- Sondre Lerche (Norja)
- Sykur (Islanti)

www.jajajamusic.com
www.thelexington.co.uk
www.hoxtonsquarebar.com

Lisätietoja ja vieraslistatiedustelut
Music Export Finland
Tuomo Tähtinen, projektipäällikkö
Email: tuomo@musex.fi
Puh: +358 (0)20 730 2230




Takaisin ylös